7 Vielä on toivoa

"Gabrielle, vastaisit nyt. Olen yrittänyt soittaa sinulle todella monta kertaa. Olet varmaan huomannut sen ja ehkä kuunnellutkin nämä viestit. Olet ehkä myös huomannut viestit kaikkialla muuallakin. Minä tiedän että sinä olet vihainen, olen kuitenkin pahoillani", selitän jälleen epätoivoisena vastaajaan, ennen kuin äänimerkki kertoo viestin katkeamisesta. Tämä alkaa tuntua jo todella turhalta. Mitä jos Gabrielle todella oli tosissaan ja en saa enää koskaan häneen yhteyttä?

Yritän soittaa uudelleen ja puhelu päättyy jälleen tyrmääviin tuuttauksiin ja pian huomaankin puhuvani jälleen vastaajalle.
"Tämä varmaan ärsyttää sinua, mutta en aio luovuttaa. Tässä on kuitenkin mennyt jo monta kuukautta. Halusin vain sanoa, että olen hankkinut työpaikan ja olen hankkimassa isompaa kotia, meille. Olen siis tosissani", selitän jälleen epätoivoisena.

"Minä haluaisin ihan oikeasti olla perhe", sanon mahdollisimman vakuuttavana, ennen kuin vastaajan viesti katkeaa. Olen edelleen kauhuissani Gabriellen raskaudesta, isäksi tulemisesta. Enkä vieläkään usko, että minusta tulisi hyvää isää. Olen kuitenkin jotenkin alkanut hyväksymään asiaa, hitaasti, mutta varmasti. Olen myös yrittänyt haudata pelkojani mahdollisimman syvälle. Lasken puhelimen korvaltani ja työnnän sen jälleen kerran taskuun. Ei taaskaan merkkiäkään Gabriellesta.

******

Myöhemmin oveeni koputetaan ja kerkeän innostua jo hieman. Oven takana on kuitenkin äitini.
"Hei", sanon hieman pettyneenä päästäessäni äitini sisään.
"Eikö Gabriellesta ole kuulunut vieläkään mitään?" äitini kysyy.
"Ei ole. Niin ja minä olen oikeasti yrittänyt", puolustelen heti itseäni.
"No hyvä, sillä minulla on sinulle jotain", äiti sanoo ja hänen suupielensä nousevat hieman ylöspäin.

"Mitä?" kysyn hieman hämmentyneenä äitini salamyhkäisyydestä.
"Sinähän olet etsinyt isompaa taloa", Marissa aloittaa.
"Niin?" totean kysyvästi.
"Minä löysin sinulle ja toivottavasti myös lapsillesi kodin", äiti sanoo hymyssä suin.
"Onko se kallis?" kysyn ensimmäisenä. Minulta ei oikein tuota rahaa löydy erityisenkään paljon.
"Sinun ei tarvitse maksaa mitään?" äiti toteaa.
"Mitä ihmettä, oletko sinä tosissasi? Et kai sinä maksanut sitä, kyllä minä tietenkin maksan oman kotini itse", selitän hämmentyneenä.

"Tavallaan maksoin, itseasiassa isäsi kanssa yhdessä. Se talo on lapsuudenkotisi", äiti sanoo ja huomaan hänen herkistyvän hieman.
"Mutta sinähän sanoit myyneesi sen talon, kun et pystynyt asumaan siinä sen jälkeen kun", selitän ja tajuan olla jatkamatta lausetta loppuun.
"En pystynyt myymään sitä, mutta en pystynyt asumaankaan siinä", äiti selittää ja minä halaan häntä, vaikka se ei kuulukaan yleisiin tapoihin. Tällä kertaa se vain taitaa olla oikea teko.

"Tämä on ihan liikaa", sanon.
"Ei ole. Se talo tarvitsee eloa ja enemmän onnea", Marissa toteaa.
"Niin kai sitten", sanon ja nostan suupieliäni johonkin hymyntapaiseen.

"Toivottavasti te saatte Gabriellen kanssa sovittua", äitini pohtii.
"Toivotaan", sanon.

******

Viikko kuluu nopeasti ja niin muuttokin. Sain kaikki tavarat ja kalusteet siirrettyä tästä asunnosta uuteen, tavallaan vanhaan kotiini, melko helposti. Äitini ja Megan auttoivat toki muutossa. Megankin löysi itselleen onneksi uuden kodin, vaikka olisi hän toki saanut tulla mukaankin. Katselen tyhjää asuntoani viimeisen kerran ja lähteminen tuntuu helpolta. Täällä asuessani ei tapahtunut muuta, kuin negatiivisia asioita. On hyvä päästä täältä pois.

Kumpa nyt olisi oikeasti paremmat ajat edessä. Lähetin Gabriellelle viestillä uuden osoitteeni, toivottavasti hän saapuisi sinne. Suljen oven viimeistä kertaa ja päätän suunnata kotiin kävellen.

******

Aurinko laskeutuu ja taivas värjäytyy punertaviin sävyihin, muuttuen lopulta enemmänkin violetin ja
sinisen suuntaan. Ilta on rauhallinen ja alueella ei oikeastaan liiku enää ketään. Paitsi yksi henkilö.

Epävarmat askeleet lähestyvät punaisen ja vaalean sävyissä hohtavaa korkeaa taloa. Pihalla on kukkia luomassa tervetullutta vaikutelmaa. Pihalla on muutamia valoja valaisemassa jo pimenevää iltaa. Vaaleisiin pukeutunut nainen tarkistaa osoitteen vielä kerran, ennen kuin siirtyy punaisen talon pihalle.

Nainen tuijottaa portaita vielä hetken mietiskellen, ennen kuin lähtee kipuamaan niitä ylöspäin. Toivottavasti tämä osoittautuu oikeaksi päätökseksi, eikä taas vain yhdeksi pettymykseksi.

Nuori nainen pääsee portaiden yläpäähän ja hän jää seisomaan oven eteen vielä hetkeksi, ennen kuin uskaltautuu koputtamaan oveen. Sisällä on valot päällä, joten vaikuttaa ainakin siltä, että siellä olisi joku.

******

Kuulen oveen koputettavan ja lähden suuntaamaan talon keskimmäiseen kerrokseen. Ylemmäs käveleminen portaita pitkin kestää hetken ja oveen koputetaan jo toisen kerran, tällä kertaa jo hieman varmemmin.

Pääsen ylös ja ja otan muutaman askeleen portailta ovelle päin, ennen kuin pysähdyn, kuin seinään. Joudun räpyttelemään silmiäni muutamaan kertaan, jotta uskoisin todella näkeväni oikein. Gabrielle seisoo oveni takana, melko vapaaehtoisen näköisenäkin. Hän todella on lukenut ja kuunnellut viestejäni, ainakin luultavasti. Tuijotan häntä lasin läpi ja sitten kävelen varmoin askelin ovelle avaten sen.

Hyvä että Gabrielle edes kerkeää sisään, kun tartun hänen vyötäröstään ja vedän hänet kiinni itseeni, varoen hänen jo kasvanutta vatsaansa. Enempiä pohtimatta nojaudun aivan Gabriellen lähelle ja painan huuleni vasten hänen huuliaan. Gabrielle vaikuttaa yllättyneeltä, mutta toisaalta hän ei pyristele vastaan.

"Hei", Gabrielle lausuu suudelmamme jälkeen.
"Hei vaan", sanon pieni toiveikas hymy kasvoillani.
"Minä kuuntelin ja luin sinun viestisi. Nyt olen täällä", Gabrielle sanoo ehkä itsekin hämmentyneenä.
"Nyt sinä olet täällä", totean.

"Voitaisiinko unohtaa kaikki mitä tapahtui silloin aikaisemmin. Minä myönnän, olin aika paniikissa, mutta nyt olen miettinyt asioita. Voisitko sinä antaa minulle anteeksi?" selitän mielessäni vatvomiani asioita. Minulla on ollut monta kuukautta aikaa miettiä, mitä sanoisin Gabriellelle ja tämä on kaikki mitä saan sanottua.
"Ehkä minäkin olisin voinut suhtautua paremmin. Syytän kuitenkin ehkä vähän raskaushormoneja käytöksestäni. Saat anteeksi", Gabrielle toteaa ja hymyilee hieman, saaden hymyn tarttumaan minunkin huulilleni.

Pian vedänkin Gabriellen jälleen lähelleni ja huulemme kohtaavat useaan kertaan, monien kuukausien edestä. Nyt yritän vain olla miettimättä asioita tarkemmin ja yritän haudata kaikki pelkoni entistä syvemmälle. Nyt minun täytyy näyttää, kuinka tosissani pystyn oikeasti olemaan. Nyt en saa enää mokata.

Kuulumisten vaihdon yhteydessä siirryn ihailemaan Gabriellen kasvanutta vatsaa. On todella vaikea ajatella, että hänen vatsassaan, hänen ihonsa alla on kasvamassa ja vahvistumassa kolme vauvaa. Kun todella sisäistän ajatuksen lapsista, se saa minut innostumaan hieman. Kaikki alkaa myös tuntua realistisemmalta, kun tunnen pieniä potkuja vasten kämmentäni.
"He taitavat tietää olevansa isänsä lähellä", Gabrielle sanoo ja hymyilee samalla.
"Ehkä", sanon tyytyväisenä ajatukseen. Ehkä tästä todellakin tulee jotain.

"Täällä on tosi kaunista", Gabrielle sanoo innoissaan ihaillessaan paikkoja.
"Siitä saa kiittää minun äitiäni, minä en osaa sisustaa", selitän.
"Niin minä vähän arvelinkin", Gabrielle naurahtaa.
"Haluaisitko sinä nähdä loputkin paikat? Niitä nimittäin riittää kolmeen kerrokseen", selitän.
"Tottakai", Gabrielle myöntyy.

"Sitä ennen vielä, muuttaisitko sinä tulevien lastemme kanssa tänne, jotta meistä voisi ehkä tulla ihan oikea perhe?" kysyn vaikeana. En todellakaan ole hyvä tällaisissa asioissa.
"Kyllä minä voin muuttaa", Gabrielle myöntyy jälleen, hymyssä suin.

******

Hei!
 Ajattelin näin vuoden viimeisenä päivänä julkaista vuoden viimeisen osan, kun sain sen valmiiksi. :) Tällä hetkellä minulla on valmiiksi kuvattuja osia paljon, koska minun tietokoneeni tulee vaihtumaan alkuvuodesta. Nyt voinkin sitten vain kirjoitella niitä osia valmiiksi, ennen koneen vaihtoa.

Tällä hetkellä Chrisillä menee jo hieman paremmin, onhan hänellä nyt työpaikka, uusi koti ja hän sai tehtyä Gabriellen kanssa sovinnonkin. Tuleeko heidän onnensa kestämään, vai onko ongelmia vielä luvassa? Päätyvätkö Chris ja Gabby ehkä virallisesti seurustelemaan?

Hyvää uutta vuotta kaikille! :)