13 Palavassa talossa

Viimeiset viikot ovat olleet vaikeita, minun on vain pakko myöntää se. Se että en ole enää äitini kanssa väleissä ja hoidan kolmosia koko ajan yksin, se on haastavaa. En todellakaan tiedä, mitä tekisin jos olisin vielä töissä lasten hoitamisen lisäksi. Asiat olisivat varmaan hyvin eri tavalla, jos Gabrielle ei olisi koskaan kuollut. Silloin en olisi varmaan menettänyt työpaikkaani ja Gabrielle hoitaisi lapset suurimmaksi osaksi yksin. Se on ehkä se asia, joka on todella saanut minut jaksamaan ja motivoitumaan. Tiedän että Gabrielle olisi pystynyt siihen, joten minunkin täytyy pystyä hoitamaan omat lapseni. Kaikesta tästä tarmosta huolimatta minä olen vain äärettömän väsynyt. Niin väsynyt että voisin nukahtaa kirjaimellisesti pystyyn. Niin väsynyt että voisin nukahtaa kovalle lattialle kolmen äänekkään taaperon keskelle.

Niin taisi tosiaan käydä sillä havahdun hereille ja allani on sängyn sijaan valkoinen karvamatto, joka on vähän pehementämässä muuten melko epämukavaa nukkumisalustaani. Olen viimeisen kahden viikon aikana nukkunut öisin ehkä korkeintaan neljä tuntia ja se todellakin alkaa näkyä. Kaiken väsymyksen lisäksi käyn erittäin hitaalla ja asioiden tajuaminen vaatii paljon ponnisteluja ja aikaa. Olen alkanut laiminlyödä kotitöitä, jos niin voi edes sanoa. Oikeastaan Marissa hoiti aika lailla kaikki kotityöt lastenlastensa hoitamisen lisäksi. Kyllä minä ymmärrän osan äitini puheista, hän on oikeastaan aina ollut täällä, kun olen häntä tarvinnut. Silti tunnen enemmän vihan tunteita häntä kohtaan tällä hetkellä.

Olen maannut ehkä viisi minuuttia tässä lattialla ja oikeastaan joka paikkaa kolottaa hieman. Siitä huolimatta olen vain liian väsynyt, liian uupunut nousemaan ylös. Lapset hääräävät ympärilläni ja minusta tuntuu että kuulen jotain ääniä olohuoneen puolelta, mutta aika pian pistän ne mielikuvituksen piikkiin. Olen varmaan oikeasti sekoamassa ja alan kuulla jo harhoja. Nyt minä alan oikeasti ymmärtää miksi se nukkuminen on aika tärkeää. Luulisi että se olisi tärkeää myös kolmelle kasvavalle lapselle. Haileyta, Heatheria ja Joshepia sattuu vain kiinnostamaan kaikki muu enemmän. Ehkä maailmassa on vain niin paljon tutkittavaa vielä tuossa iässä. Malttavat he tosin välillä nukkuakin, se vain sattuu olemaan aika lailla eri aikoihin. Hyvänä esimerkkinä jos saan Heatherin ja Haileyn nukkumaan ja alkaa tuntua että olen voiton puolella, silloin Joseph piristyy ja häntä ei saa millään nukahtamaan.

Tunnen oloni jonkinlaisesta nukkumisesta huolimatta niin väsyneeksi, että minusta tuntuu että nukahdan uudelleen. Voisin kohta harkita lasten vaippojen vaihtoa ja ruokkimista. Ehkä voisin yrittää keksiä jotain virikkeitäkin, mutta jos suljen silmäni vielä hetkeksi. Uskon että kymmenen minuuttia voisi tehdä jo ihmeitä. Tavallaan tämä tuntuu lasten laiminlyönniltä, ehkä tavallaan tunnen syyllisyyttäkin tästä. Minun on vain pakko levätä vielä hetken ajan. Suljen silmäni ja voi kuinka hyvältä se tuntuukaan. Yritän hetken olla ajattelematta yhtään mitään.

Nuokun puoliksi hereillä, puoliksi unessa. Minusta tuntuu että lapseni ympärilläni rauhoittuvat myös hieman. Äsken he vielä ravasivat ja konttailivat ympäri huonetta tai kikattelivat toistensa jutuilleen. Uskon että heillä kolmosina on tosiaan joku syvä yhteys toisiinsa. Niin ja joku kerho, missä ne juonittelevat iskän pään menoksi. Voisin vaikka vannoa. Ensimmäisten hetkien negatiivisten ja alun vaikeuksien jälkeen olen jo pidemmän aikaa kokenut positiivisia tunteita lapsiani kohtaan, enemmän kuin negatiivisia. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että kaikista näistä vaikeuksista huolimatta minä ihan oikeasti olen iloinen näistä kolmesta lapsesta. Ehkä tämä on jotain isällistä ylpeyttä. Vihdoin minusta tuntuu että taidan vaipua takaisin uneen.

******

Chrisin nukkuessa ja lasten häärätessa lastenhuoneessa, tapahtuu olohuoneen ja keittiön puolella huomattavasti enemmän. Mies saapuu takana olevasta alakerran ovesta sisään, hyvällä tuurilla se ei vaadi edes mitään voimakeinoja vaan se on tarkoituksella tai unohdettu auki. Se ainakin helpottaa hänen työtään hieman. Mies kävelee portaita pitkin ylöspäin ja saavuttaakin pian keskimmäisen kerroksen. Hän katselee ympärilleen ja toteaa hyvän tuurinsa jatkuvan, hiljaisuuden perusteella. Hän tyhjentää mukanaan tuomansa pullon sisällön lattialle ja katsoo vielä kerran ympärilleen. Sen jälkeen hän ottaa muutaman askeleen ovelle päin ja pian lattialle putoaa jokin metallinen esine.

Tuli roihahtaa miehen takana ja hän päättääkin suunnata mahdollisimman pian pois talosta. Aivan pian täällä on varmasti erittäin tuliset ja kuumat tunnelmat. Tässä on myös riskinä, että joku näkee hänen liikkuvan tämän talon lähistöllä tulipalon syttyessä. Se voisi tarkoittaa, että joku yhdistelisi asioita, joita ei tulisi yhdistellä.

Mies pysähtyy oven sulkiessaan katsomaan viereistä ikkunasta. Tuli lähtee leviämään vauhdilla ja pian keittiön jo roihutessa, alkaa sohvakin saamaan uudenlaista väritystä liekkien tanssiessa sen ympärillä. Tältäkin oltaisiin voitu välttyä, jos velat olisi hoidettu alunperin. Tai jos tämän perheen vanhempi nainen olisi ottanut tosissaan muistutuksen niistä veloista. Tämän jälkeen tämä perhe tulee ottamaan ne rahasummat ehkä tosissaan.

******

Kuulen lohdutonta itkua vierestäni ja säpsähdän hereille hetkessä. En tainnut keretä nukkua kauaa, sillä viimeisimmät pohdintani ovat päässäni edelleen aika selvästi. Katson Heatheria joka itkee niin, että se kuulostaa lähes huudolta. Se on hyvin omituista, sillä Heather ei itke oikeastaan koskaan. Hän on hyvin rauhallinen ja hiljainen lapsi joten jotenkin minulle tulee sellainen tunne, että kaikki ei ole hyvin.

"Anteeksi, että isi nukkui vähän. Mikä sinulla on hätänä Heathy?" kysyn vieläkin niin järkyttyneen oloiselta tyttäreltäni. Yritän samalla kavuta ylös lattialta ja se tuntuu erittäin vaikealta. Joudun venyttelemään raajojani tovin, ennen kuin pystyn lähestymään Heatheria.
"Ei kai sinun sisaruksesi kiusannut sinua?" höpötän saadakseni itkun loppumaan. Tunnetustihan minä en kestä itkeviä naisia.

Minusta tuntuu että alan kuulla omituisia ääniä olohuoneen puolelta. Yritän kuunnella tarkemmin, mutta Heatherin itku vaikeuttaa sitä huomattavasti. Pian Heather kuitenkin hiljenee ja kotiimme laskeutuu lähes täysi hiljaisuus. Yritän edelleen kuulostella olohuoneen ääniä, pian minusta tuntuu että kuulen jonkinlaista ritinää ja leimahduksen. Jotain paukahtaa ja säikähdän niin, että hyvä etten lennä taaksepäin. Outo tunne jatkaa sisuksieni valtaamista ja en oikein tiedä uskallanko mennä katsomaan mitä minulla on oven takana vastassa.

Äänet on hyvin outoja, jotenkin en vain hahmota mihin ne liittyvät. Hengittäminen alkaa vaikeutua hieman ja minusta tuntuu että olen saamassa jonkinlaisen kohtauksen. Oloani ei helpota yhtään ainakaan se, että minusta tuntuu että täällä huoneessa on jotenkin synkempää. Pian minusta tuntuu että alan tuntea jonkinlaista hohkaavaa lämpöä, sellaista erityisen ahdistavaa.

Olen jo aivan varma lopullisesta sekoamisesta, varsinkin kun olen viettänyt viimeiset kaksi viikkoa kaiken lisäksi oikeastaan koko ajan sisällä. Sitten yhtäkkiä, minusta tuntuu että aivotoimintani herää pitkästä aikaa ja alan yhdistellä asioita päässäni. Ei jumalauta en minä ole sekoamassa.

Ryntään lastenhuoneesta olohuoneen puolelle ja vedän oven perässäni kiinni. Keittiö ja olohuone ovat kirjaimellisesti tulessa ja hengittäminen vaikeutuu erittäin paljon. Lämpö tuntuu erittäin puristavalta ja samalla ahdistus iskee. Vilkaisen ulko-ovea ja olen aika vakuuttunut siitä, että tuo ovi ei ole enää tie ulos tässä vaiheessa. Joudun ehkä viiden sekunnin ajan vielä keräilemään itseäni, ennen kuin tajuan toimia. Nyt on jo kiire ja tässä ei ole kyse vain siitä saanko minä itseni ulos tästä palavasta talosta. Nyt on kyse siitä saanko raahattua kolme potkivaa ja purevaa lasta ulos tästä talosta ehjin nahoin.

Kiirehdin jonkinlaisessa paniikin ja pakokauhun tilassa takaisin lastenhuoneeseen ja saan onnistuneesti Haileyn ja Heatherin syliini asti. Joseph alkaa tottakai juuri nyt vastustelemaan ja tunnen hien todella nousevan pintaan. Kaksi lasta sylissä on jo aikamoinen saavutus, kolmas vaatii jo aikamoista akrobatiaa. Yritän pysyä niinkin rauhallisena, kuin on vain mahdollista. Saan Josephin jotenkin pysymään käsivarsillani hänen siskojensa lisäksi ja yritän puristaa heitä tiukasti rintakehääni vasten, jotta kaikki pysyisivät matkassa turvallisesti ulos asti. Yritän erittäin nopeasti etsiä katseellani jotain kangasta, jolla peittää lasteni kasvoja hieman, mutta mitään ei löydy. Minun täytyy vain suunnata tästä huoneesta ulos ja toivoa parasta. En oikeastaan usko mihinkään henkiin tai ylempiin voimiin, mutta tällä kertaa minä oikeasti toivon, että edes lapsillani on suojelusenkelinsä matkassa, joku joka suojelee vaikka ei olekaan enää täällä.

Potkaisen oven auki ja tilanne näyttää jo huomattavasti pahemmalta, jos verrataan tilanteeseen alle minuutti sitten. En näe mitään ja minusta tuntuu että ympärillämme on vain savua ja liekkejä. Yritän liikkua hieman kumarassa suojellakseni lapsia, mutta se osoittautuu vieläkin vaikeammaksi. Lapset sylissäni alkavat yskiä ja sama reaktio tarttuu minuunkin. Hengittäminen on vaikeaa ja yritän vain suunnata portaita alas, jotta pääsisimme ulos täältä.

 ******

Ilta vaihtuu vähitellen yön puolelle ja viimeisetkin liekitkin on varmasti sammutettu. Ulkoa talo ei näytä niin pahalta, mutta sisällä on aika lailla mustaa ja hiiltynyttä. Uutiset tulipalosta ovat kirineet myös Marissalle asti ja pian huomaankin hänen rynnivän melko nopeaa vauhtia taloa kohti. Hän alkaa hiljentää vauhtiaan nähdessään minut.

Seison talon edustalla Heather sylissäni. Marissa pysähtyy ja yrittää tasata kiihtynyttä hengitystään.
"Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Oletko sinä ja lapset kunnossa?" Marissa kyselee hätääntyneen oloisena.
"Niin kuin varmaan tiedät, Megan jätti jälkeensä paljon velkoja. Tämä tulipalo oli muistutus siitä, että ne tulisi maksaa ainakin saamani viestin mukaan. Viestissä myös mainittiin että sinä sait yhden muistutuksen niistä ja et ollut kuulemma kiinnostunut asiasta. Niin ja minä ja lapset olemme kunnossa, ambulanssit tulivat paikalle ja fyysisiltä vammoilta säästyttiin, henkisistä en tiedä. Hail ja Josh ovat naapurin luona ja mekin olemme menossa sinne nyt", vastaan äitini kysymykseen.

"Tuo kuulosti hieman syytökseltä", Marissa sanoo hetken pohdittuaan. Onko tuo oikeasti kaikki mihin hän päättää tarttua puheissani?
"Ehkä se oli sellainen", vastaan ihan vain ärsyttääkseni. Viimeiset tunnit ovat olleet erittäin pitkiä ja stressaavia ja en todellakaan jaksaisi keskutella äitini kanssa yhtään mistään.
"Tottakai. Minähän olen syypää kaikkeen. Minä kyllä sain muistutuksen niistä veloista, mutta en tiennyt että sellaisia oikeasti on. Luulin sitä joksikin vitsiksi. Niin ja mistä sinä luulet että minä revin sellaiset summat rahaa? Ei se raha puussa kasva", Marissa lähtee jälleen kerran puolustuslinjalle ja minun tekisi mieli vain pyöritellä silmiä hänen puheilleen.
"Minulle on ihan sama oletko sinä syyllinen vai et. Minua ei enää kiinnosta", sanon. Olen vain niin väsynyt.
"Vai niin", äitini toteaa, kun ei varmaan keksi parempaa sanottavaa. 

"Niin ja minulla on ratkaisu rahallisiin ongelmisiisi, joista kuulet varmasti pian lisää", sanon.
"No kerro toki jos sinulla on ideoita", Marissa toteaa.
"Nyt kun sinulle on selvinnyt mitä mieltä minä olen sinusta ja toistepäin niin tätä on varmaan turha pitkittää yhtään enempää. Minä en enää halua tekemisissä kanssasi, uskon että se on oikea ratkaisu kaikkien kannalta. Pidä siis talosi ja turvaudu vakuutuksen puoleen. Minä etsin minulle ja lapsilleni uuden osoitteen ja en tarvi siihen enää minkäänlaista apua sinulta. Katsotaan, ehkä meidän olisi tässä vaiheessa hyvä myös vaihtaa maisemaa ihan kokonaan", selitän tulevia aikeitani, joiden toivon todellakin toteutuvan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta eiköhän siitäkin toivottavasti selvitä.
"Oletan että nämä ovat siis hyvästit", Marissa toteaa melko kivuttomasti ja ehkä hyvä niin.
"Käy minulle", sanon.

"Hyvästi Christian. Pidä Haileysta, Heatherista ja Josephista huolta. Muistuta että he ovat minulle hyvin rakkaita, jos viitsit", Marissa lausuu ja hänen äänensä murtuu hieman loppua kohden. Hän vilkaisee vielä kerran minua ja sen jälkeen Heathya. Sitten hän kääntyy ja ottaa askeleita lähteäkseen.
"Hyvästi äiti. Kaikkea hyvää sinulle ja koita pärjätä kaikesta huolimatta. Lapset rakastavat sinua ja ehkä minäkin joskus", sanon mahdollisesti viimeiset sanat äidilleni. Hetki tuntuu toisaalta haikealta, toisaalta hyvin vapauttavalta. Kaikista negatiivista puolista huolimatta tiedän äitini olevan vahva nainen ja uskon hänen pärjäävän. Uskon että hän tulee pärjäämään paljon paremmin ilman minua elämässään. Samalla tiedän että minä tulen pärjäämään paremmin ilman häntä. Ehkä nämä ovat samalla hyvästit tälle kaupungille. Olen asunut täällä koko ikäni, joten ehkä on hyväkin idea tutustua muihinkin paikkoihin tässä maailmassa.

Seison ulkona niin kauan, että katson Marissa selän katoavan pimeyteen. Ehkä tämä on uusi alku, uusi mahdollisuus.

******
Hei!
 Silloin joitakin kuukausia sitten kuvailin näitä osia valmiiksi, kun tiesin että tietokoneeni tulee vaihtumaan. Tämä on nyt viimeinen niistä osista ja nyt minun pitäisi varmaankin alkaa taas kuvailemaan näitä osia, pelkän kirjoittamisen sijaan. :D Sen verran voin jo paljastaa, että seuraavassa osassa on pieni aikahyppy ja uudet maisemat. Onko mitään arvauksia missä kaupungissa Chris lapsineen tullaan näkemään ja mitä hänelle on kerennyt tapahtua vuosien aikana?

Sitten jos palataan vielä tähän osaan. Veloista tosiaan kuultiin vielä, aika hengenvaarallisissa merkeissä. Kaikki päättyi tulipalosta huolimatta kuitenkin melko onnellisesti, sillä kukaan ei menettänyt henkeään. Myös Chrisin ja hänen äitinsä välit saivat jonkinlaisen päätöksen, kun he päätyivät hyvästelemään toisensa. Ovatko nämä tosiaan lopulliset jäähyväiset, eli kuullaanko Marissasta vielä? Miten väsynyt Chris pärjää lastensa kanssa? Onnistuuko hän aloittamaan uuden elämän?