9 Kipua

Viimeisen viikon aikana en ole pystynyt nukkumaan kunnolla. Gabbylla on ollut oikeastaan joka päivä ja yö supistuksia, mutta aina ne ovat kuitenkin laantuneet. En ole tänäkään yönä kerennyt nukkumaan erityisemmin, mutta vihdoin minusta tuntuu, että pääsen nukkumaan edes hetkeksi. Nuokun puoliksi hereillä ja puoliksi unessa.

"Chris!" kuulen Gabriellen huutavan jostain. Pidän edelleen silmäni kiinni, koska en ole aivan varma näenkö unta, vai huutaako hän nimeäni oikeasti.

"Christian Cole Lewter, nämä lapset syntyvät nyt!" kuulen Gabriellen huutavan, tai pikemminkin karjuvan niin kovaa, kuin hänen keuhkoistaan vain lähtee. Raotan silmiäni auki ja kuulen jonkun hengittävän erittäin raskaasti viereisessä huoneessa.

Kun tajuan sen tosiaankin olevan Gabrielle ja käsitän vielä olevani hereillä, räväytän silmäni auki ja nousen niin nopeasti ylös, että joudun hetken nojailemaan seinään, etten pyörtyisi. Kun saan tasapainoni takaisin siirryn makuuhuoneesta olohuoneen puolelle.

"Kuulithan sinä", Gabby toteaa kiukkuisena.
"Anteeksi, minä nukuin", yritän selittää, vaikka se taitaakin tässä tilanteessa olla melko turhaa.
"Minä taidan synnyttää", Gabrielle tokaisee.
"Nyt vai, oikeastiko?" varmistan, sillä vääriä hälytyksiä on tullut viime aikoina tiuhaan tahtiin.
"Kyllä, nyt", Gabrielle huokaa.

"Sattuuko sinua?" kysyn ja tajuan heti sen jälkeen, kuinka tyhmä kysymys se on. En vain tiedä mitä tehdä ja tunnen meneväni hieman paniikkiin. Yritän kuitenkin näyttää siltä, että tietäisin mitä tehdä.
"Sattuu, minun vatsani ja selkäni ovat tulessa", Gabby selittää vältellen katsettani.
"Onko supistukset säännöllisiä, tai jotain mitä se lääkäri silloin viimeksi selitti?" yritän muotoilla kysymyksen mahdollisimman järkevästi, vaikka en olekaan aivan varma mistä edes puhun.

"Niitä tulee muutaman minuutin välein", Gabby huokaa ja samalla hän kumartuu eteenpäin ja alkaa hengittää raskaasti. Menen seisomaan hänen vierelleen ja pidän kädestä, ennen kuin supistus menee ohi. Supistuksen aikana kosketan Gabbyn vatsaa ja tunnen sen muuttuvan erittäin kovaksi.
"On varmaan aika lähteä sairaalaan", ehdotan.
"Lähdetään. Soita sinä sinne, niin minä vaihdan vielä vaatteet", Gabby selittää nopeaan tahtiin ja löntystelee makuuhuoneen puolelle. Sen jälkeen minä ryntään etsimään omia vaatteitani ja puhelinta, vaikka yritänkin pysyä rauhallisena.

"Oletko sinä jo valmis?" kuulen Gabbyn kysyvän samalla, kun se kysymys päättyy huutoon.
"Ihan kohta, en löydä vain löydä autonavaimia!" huudan samalla kun käyn taloa läpi löytääkseni ne avaimet.
"Pistä nyt jumalauta vauhtia, tai nämä lapset syntyvät tähän paikkaan!" Gabrielle kiljuu erittäin tuskaisen oloisena.
"Löytyi, lähdetään", sanon samalla, kun löydän avaimet, omasta taskustani tietenkin.

******

Aurinko on jo noussut ja taivaalla näkyy muutamia pilviä, kun vihdoin pääsemme sairaalalle asti. Jätän Gabbyn sairaalan ovien eteen ja lähden edelleen paniikissa etsimään paikkaa autolle, onneksi kerrankin käy hyvä tuuri ja sellainen löytyy lähes heti. Sen jälkeen juoksen Gabbyn perään sairaalan ovista sisään.

"Pystytkö kävelemään?" kysyn meidän kävellessä huonetta kohti.
"Pystyn, tällä hetkellä", Gabby toteaa.
"Sano jos tarvii pysähtyä", totean.
"Kyllä sinä varmaan huomaat sen", Gabby huokaa.

"Okei, yritän välttää tyhmiä kysymyksiä", tokaisen.
"Hyvä", Gabby sanoo.
"Jännittääkö sinua?" kysyn, sillä itse olen lähellä sekoamispistettä.
"Jännittää, entä sinua?" Gabby esittää vastakysymyksen.

"Erittäin paljon. Kai se on luonnollista?" kysyn ja käännyn katsomaan Gabbya suoraan silmiin.
"Aivan varmasti", Gabrielle sanoo ja  naurahtaa hieman vakavalle olemukselleni.
"Seuraavan kerran me lähdetään täältä vanhempina", totean.
"Se on menoa nyt", Gabby sanoo ja samalla kävelemme käytävän päähän, josta pääsemme huoneeseen odottelemaan synnytyksen etenemistä.

******

Gabby saa jotakin lääkettä kipuihinsa, en oikein tiedä mitä, kun en ymmärrä noista jutuista oikein mitään. Sen jälkeen hänen kipunsa katoavat lähes kokonaan ja me oikeastaan vain juttelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Sen jälkeen synnytys tuntuu myös hidastuvan ja mitään ei oikein tunnu tapahtuvan. Olen kuitenkin iloinen, että Gabriellen ei tarvitse kärsiä. Minun tekee pahaa katsoa, kun hän näyttää kivuliaalta.

Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttuu ja Gabbyn kivut palaavat takaisin, vielä pahempana kuulemma. Sen jälkeen emme oikeastaan juttele erityisemmin, sillä supistuksia tulee niin tiheään tahtiin. Yritän vain pysyä vierellä ja olla tukena, vaikka minulla ei ole taaskaan aavistustakaan siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Pidän Gabbya välillä kädestä, vaikka se sattuukin aika paljon, kun hän puristaa sitä kaikilla voimillaan. Ehkä se ei kuitenkaan ole verrattavissa synnytyskipuihin. Hieron myös Gabbyn selkää, kun hän pyytää.

"Kutsu kätilö, nyt heti!" Gabby huutaa kärsivän näköisenä. Painan huoneessa olevaa kutsunappia moneen kertaan ja toivon erittäin paljon, että joku saapuisi tänne mahdollisimman pian.

Kaksi kätilöä saapuu huoneeseen onneksi nopeasti ja he tekeävät jotain tutkimuksia Gabbylle. Sen jälkeen häntä lähdetään viemään leikkaussaliin, sektiota varten. Meille kerrotaan, että turvallisin tapa on leikata meidän lapsemme tähän maailmaan, jotta mitään vahinkoa ja komplikaatioita ei tulisi. Minä jään ihan suosiolla odottamaan, koska minusta olisi varmaankin enemmän haittaa, kuin hyötyä siellä.
"Kaikki menee hyvin. Nähdään sitten seuraavan kerran, kun meistä tulee virallisesti perhe. Minä rakastan sinua", selitän Gabbylle nopeasti kaikkea, mitä mieleeni tuleekaan, ennen kuin hänet viedään pois.
"Minäkin sinua", Gabby sanoo ja hymyilee hieman kipujensa läpi.

******

Kutsun myös erittäin innokkaan isoäidin sairaalaan odottamaan kanssani. Minulla ei ole mitään hajua kauanko sellaiset sektiot kestää. Varmaan vielä kauemmin kuin normaalisti, kun vauvoja on tulossa kolme. Minun ei tarvitse onneksi panikoida kauaa yksin, kun äitini saapuu paikalle.
"Sinä näytät hieman hermostuneelta", Marissa naurahtaa kepeästi, minut nähdessään.
"Ai hieman. Minusta tuntuu että että saan sydänkohtauksen ja kuolen tähän jännityksen ja hermostuneisuuden määrään", selitän.
"Ymmärrän että sinua jännittää. Ajatella, sinusta on tulossa isä. Vaikea kuvitella, että minun pienestä pojastani on kasvanut jo noin iso", Marissa pohtii.
"Ei nyt aleta herkistelemään", sanon.
"Hyvä on", Marissa hymyilee.

"Äiti", aloitan.
"Niin?" Marissa katsoo minua kysyvästi.
"Minä aijon kosia Gabriellea, kun hän tulee synnytyksestä", sanon. Sen jälkeen välillemme laskeutuu hiljaisuus.

******

Hei!
Asiat etenevät, nimittäin vihdoin ollaan päästy synnyttämään asti. :D Vielä joudutaan jännittämään lasten sukupuolia ja muutenkin. Miten synnytys, tai tarkemmin sektio sitten menee?  Päättyykö kaikki lopulta hyvin, vai onko luvassa ongelmia? Miten Chris ottaa isyytensä vastaan, kun lapset ovat syntyneet? Toteuttaako Chris lopulta aikeensa Gabriellen kosimisesta? Vastaako Gabby myöntävästi? Vastauksia saa veikkailla, näihin kaikkiin kysymyksiin on luvassa vastauksia seuraavassa osassa. :)