14 Vuosien jälkeen

Vaaleaan pukeutunut taivas alkaa vähitellen vaihtaa värejään tummempaan suuntaan, merkitäkseen yön lähestymistä. Tuuli heiluttaa kevyesti puiden lehtiä virkistäen muuten seisovaa ilmaa. Aurinkoinen ja lämmin päivä alkaa viiletä aste kerrallaan. Sunset Valleyn kadut tyhjenevät vähitellen, kun väki siirtyy jatkamaan iltaansa sisälle.

Eräällä kadulla, ison ja punaisen talon edustalla on myös hyvin hiljaista. Sisällä on elämää, sisällä odotetaan viimeisiäkin perheenjäseniä takaisin kotiin päivän riennoista. Yleensä odotuksen kohteena on kaksi 12 vuoden ikään päässyttä sisarusta, joilla ajantaju katoaa kuulemma tyystin, joka ikinen kerta.

 "Heath" Christian lausuu herättääkseen tyttärensä huomion jo pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen.
"Niin", tyttö mumisee hieman kauempaa keittiössä häärivälle isälleen.
"Oletko kuullut Haysta tai Joshista mitään?" Chris kysyy, vaikka sisimmässään tietääkin vastauksen kysymykseen.
"En ole", Heather toteaa.

 "He eivät ole taaskaan kotona", Chris jatkaa pohdintaansa leikkuulaudan ääressä.
"Niin, kotiintuloaika taisi ohittua jo hetki sitten", Heather pohtii samalla, kun hänen katseensa liikkuu vikkelään tahtiin kirjan sivuilla.
"Joko he eivät ymmärrä mitä kotiintuloaika tarkoittaa tai sitten he eivät osaa kelloa", Chris naurahtaa hieman. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei taidata täsmätä hänen lapsiinsa.

 "Onko ruoka kohta valmista?" Heather jatkaa keskustelua hetken päästä, mutta uudella aiheella.
"On, lämmitystä vaille valmista", Chris vastaa tällä kertaa mikron edestä.
"Mitä ruokaa tänään on?" Heath jatkaa kyselyään keskittyen vielä kirjaansa.
"Hodareita", Chris sanoo.

 "Tule syömään", Chris kehottaa tytärtään mikron piipatessa.
"Selvä", Heather sanoo ja sulkee samalla lukemansa kirjan, sekä laskee sen samalla nojatuolille noustessaan ylös siitä.

"Maistuuko?" Chris kysyy jälleen hetken jatkuneen hiljaisuuden jälkeen.
"On tämä ihan hyvää", Heather vastaa hetken pohdiskeltuaan.
"Miten sinulla menee koulussa?" Chris koittaa jatkaa keskustelua jonkinlaisilla isällisillä velvollisuuksilla.
"Hyvin", Heath vastaa ytimekkäästi ja jatkaa syömistä.
"Viettävätkö Hailey ja Joseph sinun kanssasi aikaa koulussa?" Chrisin ääni vakavoituu.

"Ei, heillä on omat porukkansa", Heather vastaa hiljaisen hennolla äänellään.
"Et kai sinä ole yksin?" Chris varmistaa hetken asiaa päässä pohdiskeltuaan.
"Välillä, en aina", Heather vastaa lähes välittömästi, hän on aina pyrkinyt olemaan isälleen mahdollisimman rehellinen kaikissa asioissa.
"Haittaako se sinua, se kun olet välillä yksin?" Chris vakavoituu jälleen hieman enemmän.
"Ei oikeastaan, minä olen ehkä tottunut. Tavallaan minä nautin välillä omasta ajasta. Toisaalta olisi kiva, jos Hailey ja Joseph voisivat joskus viettää aikaa minunkin kanssa", Heather purkaa tuntojaan isälleen, joka kuuntelee vieressä keskittyneesti.

"Minä puhun heidän kanssaan jossain välissä", Chris toteaa ja luo suoran katsekontaktin tyttärensä sinisiin silmiin, tavallaan kuin vahvistaakseen lupaustaan.
Heather tyytyy vain nyökkäämään isänsä sanoille tyytyväinen pieni hymy kasvoillaan ja jatkaa sitten syömistä.

******

"Joseph Isaac Lewter", Chris lausuu poikansa nimen astuessaan makuuhuoneensa puolelle hieman myöhemmin illalla.
"Isä", poika tokaisee vältellen tiukkaa katsekontaktia.
"Missäs sitä on oltu koko päivä? Selvästi ainakin auringossa", Chris kysyy ja tekee jo jonkinlaisia johtopäätöksiä poikansa huomattavasti ruskettuneesta ihon sävystä.
"Rannalla suurimmaksi osaksi, Haileyn ja muiden kavereiden kanssa", Joseph vastaa.

"Selvä ja miksi sinä istut illalla tähän aikaan minun makuuhuoneessani?" Chris jatkaa kyselyä.
"En taaskaan huomannut ajankulua ja tajusin vasta liian myöhään, että kotiintuloaika on jo mennyt. Tulin siis pahoittelemaan sitä, että rikoin kotiintuloaikaa", Josh selittää ehkä hieman häpeissään käytöksensä vuoksi.
"Sinä et edes pysty katsomaan minua silmiin pyytäessäsi anteeksi. Nämä kotiintuloajat alkavat olla jo iso ongelma ja sinä siskosi kanssa ette tunnu noudattavan niitä sitten millään. Olet kotiarestissa tämän viikon ja voit kertoa myös Haileylle, että niin on hänkin", Christian selittää rauhallisen tiukkaan äänensävyyn, jota hän on kerinnyt hioa vuosien varrella.
"Mutta isä", Josh aloittaa lähes samantien.

"Tästä asiasta keskustellaan lisää paremmalla ajalla ja se ei ole nyt. Menehän nyt tekemään läksyjä, jotka oletettavasti taitavat olla vielä tekemättä", Chris jatkaa tiukalla linjalla.
"Okei", Joseph tuhahtaa, pudottautuu sängyltä jaloilleen ja marssii laahavin askelin ulos isänsä makuuhuoneesta heilauttaen oven perässään kiinni. Tämän tapahtumaketjun kruunaa hieman liioiteltu huokaus Joshin poistuessa huoneesta.

"Miten meni, oliko hän todella vihainen?" Hailey kysyy välittömästi veljensä saapuessa huoneeseen.
"Hän oli aika ankaralla päällä tänään. Saatiin kotiarestia viikoksi ja joudutaan vielä keskustelemaan näistä säännöistä lähiaikoina", Joseph selittää turhautuneena, samalla kun hän istahtaa pöytänsä ääressä olevalle tuolille.
"Hänellä taitaa olla hermot tiukalla. Yleensä hän on paljon rennompi", Hailey pohtii isänsä reaktiota.
"Ymmärrän kyllä että hänen puheissaan on perää, mutta tarviiko silti antaa tuollainen rangaistus", Josh pohtii.

"Hän toivottavasti peruu arestin jo huomenna, jos saan puhuttua hänet ympäri jollakin keinolla", Hailey alkaa pohtia päässään ratkaisuja tilanteeseen. Hän ei todellakaan aio homehtua kotona neljän seinän sisällä, kun kavereiden kanssa olisi menoja odottamassa.
"Hyvä idea, sinä voit yrittää puhua hänelle. Hän ei pysty olemaan yhtä tiukka sinua kohtaan, koska olet tyttö", Josh toteaa ja keskustelu päättyy Hayn poistuessa veljensä huoneesta.

******

Ilta pimenee pimenemistään ja talon kolme nuorta ovat rauhoittuneet jo omiin huoneisiinsa. Chris tuijottaa hiljaisella olevaa televisiota ajatuksissaan ja havahtuu takaisin todellisuuteen jonkun koputtaessa napakasti oveen.

Jotenkin vaistomaisesti hän tarttuu kaukosäätimeen ja sammuttaa television, ennen kuin lähtee kävelemään ovelle päin, selvittääkseen kuka pyrkii sisään vielä tähän aikaan illalla.

Chris vilkaisee oven lasisen ikkunaruudun läpi pimeyteen ja hän pystyy erottamaan siellä seisovan vaalean naishahmon. Tietenkin, hän oli kertonut tulevansa käymään. Chris oli vain unohtanut sen.

"Hei, minä tulin nyt", Talia niminen vaaleatukkainen nainen ilmoittaa ja siirtyy samantien päättäväisesti edessään seisovan Chrisin iholle.
"Hei", Chris kerkeää sanoa, ennen kuin naisen huulet pysäyttävät lauseen.

******

Talia on taas tullut käymään. Hän tulee yleensä aina iltaisin näihin aikoihin ja lähtee ennen aamua. Naista ei kovin usein näy tässä talossa muulloin kuin illalla, vaikka hän seurusteleekin Chrisin kanssa. Heather kuulee lattian läpi alhaalta kantautuvan naisen kikatuksen ja hymähtää hieman. Talia on ihan mukava, eikä Heather pidä häntä ilkeänä äitipuolena, toisin kuin siskonsa.

Heather miettii aina usein ennen nukkumaan käymistä, millainen heidän oikea äitinsä todella oli. Isä on puhunut hänestä jonkin verran, mutta Heath haluaisi tietää aina vain lisää. Hän toivoisi että äiti voisi olla täällä, vaikka tyttö ei koskaan kerennytkään tapaamaan äitiään virallisesti. Hänellä ei ole minkäänlaisia muistoja äidin kanssa, niin kuin kaikilla muilla lapsilla on. Se tuntuu epäreilulta. Jos äiti olisi elossa, olisivatko he isän kanssa vielä yhdessä. Asuisiko tämän talon seinien sisällä kokonainen ja oikea perhe?

Vaikka isällä onkin tärkeä rooli Heatherin elämässä, olisi äiti silti aivan eri asia. Äidin kanssa voisi kaikesta huolimatta jakaa enemmän asioita, kuin isän kanssa. Tai siltä Heatherista ainakin tuntuu, eihän sitä voi varmaksi sanoa. Isä on aina sanonut, että Gabrielle tulee aina olemaan meidän elämässä mukana, jonkinlaisena suojelusenkelinä. Hailey ja Joseph eivät usko siihen, mutta minä uskon. Se tuo minulle turvaa.

Talia on taas käymässä. En ole saanut muodostettua hänestä minkäänlaista mielipidettä, hän vain on. Toivon että hänestä ei oikeasti tule minkäänlaista äitihahmoa minulle ja sisaruksilleni, koska minä en aio häntä sellaisena koskaan pitää. Toisaalta minusta tuntuu, että Talia ei halua sellainen meille ollakaan ja ehkä ihan hyvä niin. Ajatukseni harhailevat ja yritän saada keskittymiseni takaisin edessäni olevalle valkoisella kankaalle. Viihdyn paljon ulkona ja urheilun parissa päivät, mutta maalaaminen ja taide ylipäätään tuo jonkinlaista rauhaa elämääni.



Taide on keino paeta todellisuudesta. Se kuulostaa ehkä naurettavalta ja typerältä, mutta haluan tehdä taidetta, että äitini ehkä sieltä jostain voisi nähdä tekemääni taidetta. Tavallaan toivon että minusta voisi tulla teoksieni kautta kuuluisa, toivon että isäni lisäksi äitimme voisi jonain päivänä olla ylpeä. Ne on vain minun omia salaisia mietteitäni, joita en halua jakaa kenenkään kanssa. Ne saattavat pysyä aina haudattuna sisimmässäni, jos se vain on minusta kiinni.

Rasittavaa, Talia ja hänen teennäinen naurunsa. Seison peilin edessä ja imitoin hänen ilmeitään. Hän ja isä ovat olevinaan niin rakastuneita, vaikka sen näkee jo kauas että ei Chris rakasta häntä oikeasti. Ainakaan mitenkään kovin syvällisesti. Pelkkä ajatus siitä, että Taliasta tulisi minun ja sisaruksieni äitipuoli, saa minut voimaan pahoin. En pidä siitä naisesta. Hän ei koskaan tule olemaan minkäänlainen äiti minulle.

Minulla on ollut yksi äiti, joka on minut tähän maailmaan synnyttänyt. Hän on ainoa oikea äitini ja sitä asiaa ei voi mikään muuttaa. Gabrielle ei ole enää täällä ja se on harmillista, mutta sellaista elämä on, toisinaan hyvin julmaa. Minä en usko mihinkään suojelusenkeli höpinään, enkä ole täällä todistamassa kuolleelle henkilölle mitään. Hän on poissa, elämä on jatkunut. Minä en halua vatvoa menneessä ja miettiä millainen äitini oli, se ei tee oloani mitenkään paremmaksi.

******

"Sinun lapsesi vihaavat minua", Talia toteaa yllättäen.
"Eivätkä vihaa", Chris vastaa hetken pohdinnan jälkeen. Talian sanoilla saattaa kyllä olla jonkinlaista perää todellisuuden kanssa.
"Sinä et usko tuohon itsekään", Talia tiuskaisee.
"He eivät vain tunne sinua kunnolla", Chris koittaa rauhoittaa tilannetta.

"Niin, koska sinä et halua että minä tutustun heihin", Talia toteaa piikittelevään sävyyn.
"En vain halua edetä liian nopeasti", Chris toteaa jo hieman hermostuneena keskustelun suunnasta.
"Me ollaan oltu yhdessä jo hieman yli vuoden", Talia toteaa.
"Niin", Chris sanoo, koska ei oikeastaan vain keksi muuta sanottavaa tähän hetkeen.

"Tuleeko meidän suhteemme koskaan olemaan sellaisessa vaiheessa, että sinä todella haluat esitellä minut lapsillesi?" sohvalla loikoileva Talia vakavoituu.
"Kaikki aikanaan", Chris toteaa pitäen katseensa tiukasti lattiassa.
"Voisitko sinä koskaan kuvitella meneväsi naimisiin kanssasi? Voisitko kuvitella tekeväsi lapsia minun kanssasi? Näetkö meillä edes yhteistä tulevaisuutta? Rakastatko sinä edes minua? Mikä minä edes olen sinulle?" Talia alkaa esittämään toinen toistaan vaikeampia kysymyksiä ja nainen nousee samalla istumaan, koittaakseen tavoitella viereisessä tuolissa istuvan miehen katsetta. 

"Sinä todella hyvin tiedät, että minä en koskaan halua mennä naimisiin. Sinä myös tiedät että minun lapsilukuni on täynnä ja se sinun täytyy vain hyväksyä. Miksi meillä pitäisi olla joku ihmeen tarve kiirehtiä nyt johonkin? Mistä nuo kysymykset oikein kumpuavat? Pitääkö meidän aina riidellä näistä samoista aiheista? Etkö sinä koskaan voi vain luottaa ja uskoa siihen mitä meillä jo nyt on?" Chris vastaa tyttöystävälleen kaikkea mitä mieleen juolahtaakaan, sen tarkempia miettimättä. Talia jää tuijottamaan häntä suu auki.

"Noin paljon asiaa, mutta sinä et pysty edes sanomaan rakastavasi minua. Me ollaan oltu yli vuosi yhdessä ja meillä on ollut aivan upeita hetkiä, mutta nyt kun alan miettiä asiaa tarkemmin, sinä et koskaan ole sanonut rakastavasi minua", Talia selittää loukkaantuneen kuuloisena.
"Mitä merkitystä joillain kolmella turhalla sanalla on?" Chris kysyy vältellen edelleen tyttöystävänsä tummanruskeita silmiä.

"Miten sinä voit edes sanoa noin? Ne sanat ovat ehkä maailman merkityksellisimmät kolme sanaa. Oletko sinä edes koskaan sanonut kenellekään rakastavasi häntä? Pystytkö sinä edes siihen? Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa?" Talia jatkaa kysymysten esittämistä kiihtyneeseen sävyyn.
"Talia".
"Christian".
"Älä jaksa", sanon koittaen hallita sisälläni vallitsevaa raivoa.
"Ei voi olla todellista", Talia aloittaa jälleen loukkaantuneen kuuloisena.

"Mitä", murahdan.

"Sinä haikailet vieläkin sen aikoja sitten kuolleen ja kuopatun Gabriellen perään. Sinä rakastat sitä kuollutta naistakin enemmän kuin minua, vaikka olemme olleet tuplasti kauemmin yhdessä. Tuo on säälittävää", Talia selittää kyyneleet silmäkulmissa. 

"Minä menen nyt nukkumaan. Tämä keskustelu on päättynyt ja sinun on aika poistua, tiedätkin jo varmasti missä ovi on", Selitän raivoissani, mutta rauhalliseen sävyyn. Nousen ylös nojatuolista ja luon yhden jäätävän katseen sohvalla istuvan tyttöystäväni suuntaan, ennen kuin käännän hänelle selkäni ja poistun makuuhuoneeni suuntaan.

"Asia selvä", Talia tokaisee kiukkuisena ja pettyneenä. Hän sammuttaa valot perässään ja poistuu ulko-ovesta jo hyvin viilenneeseen iltaan, joka lähentelee enemmänkin yötä.

Rauha ja hiljaisuus laskeutuvat myös tälle kadulle ja punaisen talon sisälle viimeistenkin valojen sammuessa sisällä.

****** 

Hei, pitkästä aikaa! :D

Kuukaudet ovat kuluneet hyvää vauhtia ja viime osasta on aikaa, nyt palailen kuitenkin tarinan pariin uuden osan merkeissä. Hetken aikaa olin jo aika varma siitä, että tämä tarina olisi tullut päätökseensä, mutta asiat kerkesivät vielä muuttua. Minulla on koko tämän vuoden ollut ongelmia tietokoneiden kanssa ja se alkuvuonna ostettu kone on temppuillut siitä asti, kun se on ostettu. Se kerkesi käymään jo huollossakin, mutta ongelmat jatkuivat. Melko tiivistetysti minulta meni lopulta hermot siihen koneeseen ja kesätyörahojen ilmestyessä tilille, päädyin ostamaan uuden, joka on nyt toiminut. Tai toiminut ainakin tämän hieman alle kaksi viikkoa, jonka aikaa tämä kone on minulla ollut. :D 

Tällä ajalla, kun en ole voinut kirjoittaa tarinaa, olen ollut kahdessa työssäoppimisessa, suorittanut kaksi näyttöä ja sain minä niitä kesätöitäkin sitten lopulta. Niiden töiden parissa tämä kesä on oikeastaan vierähtänytkin. Töiden päättyessä jatkuu taas sitten koulu, eli jonkinlaista kiirettä tuntuu olevan koko ajan. Yritän silti parhaani mukaan saada nyt jatkettua tätä tarinaa ja purettua samalla kertyneitä inspiraatioitani ja ideoitani tähän. Yritän siis tehdä osia mahdollisimman usein, aina silloin kun aikaa vain löytyy. :)

Nyt sitten itse osan pariin. Viime osan tapahtumista on vierähtänyt vuosi jos toinenkin ja kolmoset ovat kasvaneet aika paljon. Osasitteko aavistaa, että Chris aloittaisi uuden elämänsä Sunset Valleyssa lapsiensa kanssa? Mitä kaikkea on vuosien aikana kerennytkään tapahtumaan? Miltä vaikuttaa Talia ja Chrisin suhde häneen? Tämän osan perusteella, miltä vaikuttavat Chrisin ja Gabriellen kolmoset? Nousiko kukaan heistä jo suosikiksi? 

Tätä osaa oli jotenkin hankala kirjoittaa näin pitkän ajan päästä, mutta sain senkin jopa tehtyä. Pahoittelen jos teksti on jotenkin tönkköä, siinäkin on paljon hiomista tämän tauon jälkeen. :D